Lofootit - Haasteita ja harmaita pilviä

Vuoren kärki raapi pilven pohjaa ja myrskytuuli tarttui auton kylkiin ja heilutti pyörillä kulkevaa kotiamme, kun ajoimme isäni ja pikkuveljeni kanssa Lofoottien mutkaisia teitä. Syyskuun alku ei ollut kelien puolesta otollisinta aikaa tutustua Norjan luontoon, mutta onneksi asuntoauto piti meidät kuivina ja lämpiminä, vaikkakin kerran olimme varmoja, että myrskytuuli puhaltaa meidät Kleppstadin edustan suurelta sillalta alas hyytävään mereen.
 

Myrskyistä ja sateista huolimatta maisemat ovat Lofoottien eteläosissa henkeäsalpaavan kauniita!

Viikon aikana leirintäalueilla vierailu on välttämätön paha, sillä asuntoauto vaatii huoltotoimenpiteitä. On tyhjennettävä huussi ja likavesisäiliö ja täytettävä puhdasvesivarastot ja välillä on myös aiheellista kuurata matkalaiset puhtaiksi. Vaikka sähkötolpan päässä saimmekin nauttia mikron tuomasta helppoudesta ja ladata elektroniikkaa, nautin silti eniten leiriytymisestä luonnonhelmassa. Siinä on jotain taianomaista ja rentouttavaa.

Muuta rentouttavaa tällä matkalla ei sitten ollutkaan.

Viikko jatkuvassa liikkeessä oli uuvuttavaa. Ajoimme joka päivä uuteen kohteeseen ja jatkoimme aamulla aikaisin matkaa. En tiedä minne meillä oli kiire. (Ehkä kokemaan liian paljon liian lyhyessä ajassa, vaikka olimme yhdessä yrittäneet suunnitella realistisen aikataulun.) Asuntoauton moottori alkoi jylistä varhain aamulla, jopa kesken hampaiden pesuani.

Ilmassa oli hoputtamisen tuntua. 

Tajusin, että olen tehnyt omalle tyttärelleni paljon samaa ollessamme matkalla. Hoputan aamupalalle ja sitten patistan aktiviteetteihin, uimaan, patikoimaan, syömään. Milloin minnekkin. Miksi me vanhemmat hoputamme usein lapsiamme lomalla? Tajusin Norjassa, että on todella tärkeää, että kaikkien rytmi otetaan huomioon. Enkä tarkoita uniryhmiä vaan sellaista syvempää matkatahtia. Vaikka matkaseurue heräisi luontaisesti samaan aikaan voi olla suuria eroja siinä, milloin kukainenkin on valmis päivän koitoksiin. Viipyilevässä mielentilassa oleva voi haluta tuijotella meren rantaa ja innostunut ja energinen taas haluta heti ryhtyä päivän aktiviteetteihin. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa matkustaa, mutta erilaisten matkarytmien yhteensovittaminen voi olla joskus todella haastavaa.

Ulkona satoi melkein joka päivä ja minusta tuntui välillä, että harmaat pilvet seurasivat minua myös asuntoauton ahtaisiin neliöihin. Olisin tarvinnut enemmän aikaa hengitellä ja olla itsekseni.


Missä on Lofoottien kauneimmat osat?

Minä sanoisin, että Napp -nimisen kylän eteläpuolella Lofootit tarjoilevat parastaan. Kylät ennen Å:ta muodostavat idyllisen kylien ketjun, jonka kapea ja mutkainen tie sitoo yhteen. Katsoessa pieniä puutaloja voi kuvitella, kuinka norjalainen kalastaja istuu valkoisessa talossaan odottaen seuraavaa kalareissua. Odotelleessaan hän ihailee terävä kärkistä vuorta, joka kohoaa heti takapihalla pyykkinarujen takana.


Bø, Hamnøya, Tind, Sørvågen...Lista idyllisistä ja näkemisen arvoisista kylistä on pitkä. Kauniiden kylien lisäksi suosittelen ehdottomasti Hauklandia ja sen hienohiekkaisia rantoja. Siellä voi leiriytyä, uida ja patikoida. No, syyskuussa ei voi uida, mutta ehkä kesäkuukausina.


Yksi upea kohta reitillä tulee, kun ajelee kohti Flakstadveien ja Skjelfjordveien risteystä. Massiivinen vuori kohoaa uhmakkaana tien päässä ja näyttää siltä, kuin se haukkaisi tien sisuksiinsa.

Lofoottien lisäksi vierailimme Andøy:n lammassaarella, jonka pääkaupunki Andenes tunnetaan valassafareistaan. Ajelimme keskellä vuorten syleilemää laakeaa erämaata  ja maisema tuntui hyvin tasaiselta ja avaralta Lofoottien jälkeen. Täällä pitää varoa lampaita sekä myös niitä varten rakennettuja sähköesteitä, jotka rajoittavan eläinten kulkua, mutta päästävät autot kulkemaan vapaasti. En kokeilisi ylitystä jalan tai pyörällä.


Löysimme kauniin rannan tuntumasta Stave Camping -leirintäalueen, jonne päätimme jäädä yhdeksi yöksi. Meidän lisäksi leirintäalueella oli vain kourallinen muita ja vuoret kumpuilivat rauhoittavasti horisontissa. Leiriydyimme lounasaikaan, grillasimme yhdessä makkaraa ja joimme kahvit raikkaassa syyssäässä. Siellä koin rentoutuvani, kun pääsin hieman asettumaan, kävelemään rannalle ja tekemään lyhyen patikkaretken viereisen vuoren rinteille takoituksena päästä näkemään Høyvikan ranta. Aivan sinne asti en päässyt, koska hukkasin polun ja tuuli tahtoi sotkea tasapainoni. Näin kuitenkin rannan etäältä ja lähdin tyytyväisenä laskeutumaan takaisin alas.

Vaikka matkanteossa oli kiireen tuntua, olen silti äärimmäisen kiitollinen ja onnellinen matkasta isäni ja pikkuveljeni kanssa. Sain viettää ensimmäistä kertaa kunnolla aikaa veljeni kanssa ja tutustua häneen paremmin ja opin myös tuntemaan paremmin isääni. Jos me kolme vielä joskus lähdemme yhdessä matkaan, niin nyt tiedämme paremmin ja osaamme suunnitella löyhemmän aikataulun, jotta vältämme kiireen.


Kehottaisin sinua siis kasaamaan itsellesi retkikunnan rakkaimmistasi ja ajamaan Å:hon ja löytämään matkanvarrelta omat suosikkisi.

Jos olet jo kokenut Lofoottien taian, kuulisin mielelläni mitkä olivat omat suosikkisi?


Lofooteista saat enemmän tietoa lukemalla Kerran elämässä-blogin oppaan täältä ja upeita kuvia ja kohdevinkkejä voi käydä katsomassa Sara Ticklen blogista täältä.